Arvostelut

Eliina Mäkiranta Quartet – Jää

Osku Rajala / JAZZRYTMIT  4.10 2013

Hennon kaunis ja hauraan kuulas levyn avausraita kuvastaa hyvin mielikuvaani nuoresta Eliina Mäkirannasta, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran tositoimissa Gilda & Girlsin riveissä. Hänen tuolloinen vaatimattomuus ja turha ujous osaamisestaan jäivät mieleeni vastakohtana hänen jo silloin sielukkaasta soittamisestaan, jossa herkkyyden lisäksi löytyi tarvittaessa rytmistä iskukykyä.

Noista ajoista Eliinasta on kehittynyt lyyrisen maalaileva, tunnelatauksellinen soittaja, jonka soittaminen on kehittynyt vuosien saatossa uusiin, hienoihin ulottovuuksiin . Itse hän kuvailee tälle levylle säveltämänsä musiikin inspiraationlähteiksi pohjoista luontoa ja sen viileän kuulaita öitä. Mukaan on kuitenkin ripautettu iso annos jazzperinnettä sen alkuperäisiltä tyyssijoilta kuin skandinaviastakin.

Onkin kuitenkin yllättävää, kuinka monitahokkaan ja mukaansa vievän kokonaisuuden Eliina on saanut aikaan. Tarkoitan tällä tuon puhtaan ja viattoman kauneuden lisäksi levyllä oleva raitoja, joilla soitto purkautuu massiiviseksi rytmivyöryksi ja impulsiivisen sykkiväksi menoksi.

Eliina on koonnut ympärilleen kovanluokan ammattilaisista koostuvan kokoonpanon, jotka ovat sisäistäneet hienosti hänen sävellystensä sisimmän. Lopputulos onkin nautittavan hienoa kuultavaa. Jazzia, jonka värikylläisyys miellyttää.

Levyllä ei pyritä mihinkään teknisiin ihmeellisyyksiin tai poikkitaiteellisiin jippoihin vaan musiikki soljuu luontevasti täyttäen akustisella virtauksellaan kuuntelijan hyvänolon sopukat. Omanlaista ja puhdasveristä perusjazzia.

Eliinan pianon käsittely on tuo mieleen entisaikojen mestarien kosketinkosketukset. Hänen pehmeät soinnutukset, balladinomaiset nautiskelut vastapainonaan voimakkaampi-iskuiset rytmittelyt että intensiiviset soolosuoritteet lisättynä naisellisella aistikkuudella ovat nautinnollista kuunneltavaa. Kun mukana on kunnioitus jazzin alkuperäiseen sielunelämään, se täydentää nautinnon summan korkeisiin sfääreihin. Hienoa työstöä…

Tenoristi Jussi Kannaste on jälleen kerran herra ja hidalgo omine soittimineen. Hänen syvällä tunteella puhaltamat hitaat soolot kuin herkullisen kiivastempoiset kujerrukset ovat käsinkosketeltavia makupaloja. Hyvänolon eliksiirejä…

Basson varressa Ape Anttila on jälleen kerran elementissään. Hänen tapansa käsitellä paksukielistään saa iän myötä yhä enemmän sielukkuutta. Kuullostaa kuin hän itsekin nauttisi soittamisestansa entistä enemmän. Pehmeän jymäkkää lämpöä…

Ville Pynssi patteristonsa takana työstää hienoa rytmimattoa. Hänen kokonaispanos vaatii useamman kuuntelukerran, jotta sen moninaisuus avautuisi täysin kuulijalle. Tahdikas suoritus…

Tahdikas on myös koko levykokonaisuus. Sen omanlainen puhtaus. Viaton kauneus. Sielukas lämpö ja kosketus. Viileys ja kuulaus. Rauha. Rytminen purkaus…

Levy saa kuulijansa omalla tavallaan pysähtymään. Kuuntelemaan sisäistä minäänsä…

Hyvää, puhdasveristä melodisharmonista perusjazzia… tunteella!

Leave a Reply

Name *

Web Site